Make your own free website on Tripod.com
Vähän maaleja, paljon jäähyjä

2-1 
 
Espoon Blues on HPK:lle vaikea vastustaja. Kaksi kauden aiempaa HPK-kamppailua voittanut espoolaisryhmä kiusasi Kerhoa myös lauantai-illan kiekkokamppailussa Rinkelinmäellä. Lopulta HPK rutisti kuitenkin tärkeät pisteet 2-1 (1-0, 0-0, 1-1) -voitolla.

Ensimmäinen ja toinen erä rikkonaisia
Ottelun ensimmäinen ja toinen erä olivat rikkonaisia ja vähämaalisia. Ensimmäisessä erässä vihellettiin kaikkiaan seitsemän ja toisessa kahdeksan kaksiminuuttista. Jäähyt menivät jotakuinkin puoliksi HPK:n ja Bluesin välillä. Välillä ehdittiin toki tekemään maalikin. Ottelun avausmaalin iski Timo Pärssinen, joka sai ketjukaveriltaan Jukka Hentuselta hyvän syötön. Maalin syntyessä avauserää oli pelattu reilut 17 minuuttia.

Kapanen iski voittomaalin
Kolmanteen erään joukkueet tulivat jälleen vauhdilla ja nahistelu jäi erätauolle. Siitä huolimatta maalit olivat edelleen kortilla. Pitkään näytti siltä, että Pärssisen maali riittää HPK:lle ottelun voittamiseen, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Rinkelinmäen jäähallin tulostaulun näyttäessä kolmannessa erässä aikaa 53.53 nähtiin ottelun ratkaisu. HPK:n maajoukkueketjun, "Tupu-Hupu-Lupu -vitjan" keskushyökkääjä Niko Kapanen laukoi siniviivalta ja ehti ensimmäisenä oman laukauksensa paluukiekkoon. Kiekko löytyi toistamiseen Bluesin maalista ja nitropurkkien vääntely näytti loppuvan.
Espoolaiset pistivät kuitenkin pelin lopussa tiukille. Kanadalainen maalitykki Dale McTavish murskasi maalivahti Kimmo Kapasen nollapelin reboundista kaksi minuuttia ennen loppua ja Blues oli hetkessä näköetäisyydellä. Lopussa Blues otti maalivahdin pois ja vyörytti pelin HPK:n maalille, mutta Kapanen kesti ja Kerho kuittasi tärkeät kaksi pistettä. 

Tomas Vlasak tuhlaajapoikana
Timo Pärssisen, Niko Kapasen ja Jukka Hentusen muodostama "Tupu-Hupu-Lupu -ketju" värkkäsi jälleen HPK:n molemmat maalit. Kerhon kultakypärä Tomas Vlasak om sen sijaan menettänyt mystisesti maalijyvänsä. Lauantainakin hänellä oli tukuttain avopaikkoja Mika Oksan vartioimalla Bluesin maalilla, mutta kiekko ei millään mennyt sisään. Kerran Vlasak pisti kiekon verkkoon - mutta silloinkin se syntyi tyhjään maaliin, kun peli oli jo vihelletty poikki. Täytyy vain toivoa, että Vlasak saa pian kadonneen maalintekotaitonsa takaisin. Pudotuspeleissä menestyäkseen HPK tarvitsee myös Vlasakin pisteitä.

Kapaset loistivat
HPK:n sankarit Bluesia vastaan olivat hyökkääjä Niko Kapanen ja maalivahti Kimmo Kapanen - jotka eivät muuten ole veljeksiä! Niko tähditti HPK:n parasta kenttää, "Tupu-Hupu-Lupu -ketjua", ja Kimmo loisti puolestaan HPK:n maalin suulla torjuen lukuisia vaarallisia Bluesin tilanteita etenkin kolmannessa erässä. Nollapelikään ei ollut järin kaukana - vain kahden minuutin ja yhden sekunnin päässä.
Niko Kapasen kentällisen laituri Timo Pärssinen teki avauserässä kauden 18. maalinsa ja nousi samalla HPK:n sisäisen maalipörssin johtoon Tomas Vlasakin ohi.
Lauantain ottelu houkutteli Rinkelinmäen jäähalliin yli neljätuhatta katsojaa.

Ilves, SaiPa, Pelicans...
Viime viikkoina HPK on kohdannut kaikki kärkipään joukkueet, mutta helmikuun alussa ohjelma helpottuu - ainakin paperilla. Kerho saa vastaansa seuraavissa otteluissa pudotuspeliviivan alla majailevat Ilveksen, SaiPan ja Pelicansin, jotka HPK:n pitäisi kaiken järjen mukaan voittaa. Etenkin Ilves ja SaiPa ovat kuitenkin viime aikoina esittäneet piristymsen merkkejä, joten otteluihin ei kannata lähteä napit auki. HPK:n pitää vain pystyä normaalitasolleen ja Tapparan ja TPS:n takaa-ajo saa taas lisäpontta.
 
HPK - Blues 2-1 (1-0, 0-0, 1-1)
1.erä
17.57 1-0 Timo Pärssinen (Jukka Hentunen-Jonas Junkka) yv.

jäähyt
 5.59 Mikko Laine Blues 2 min
 9.06 Timo Pärssinen HPK 2 min
12.04 Sebastian Sulku HPK 2 min
16.01 Jyrki Louhi HPK 2 min, Tommy Kiviaho Blues 2 min
16.21 Timo Hirvonen Blues 2 min
17.30 Peter Ahola Blues 2 min
 
2.erä
ei maaleja

jäähyt
24.04 Rodrigo Lavins HPK 2 min, Timo Hirvonen Blues 2 min
24.51 Niklas Hedberg Blues 2 min
26.53 Jiri Vykoukal Blues 2 min, Timo Pärssinen HPK 2 min
31.03 Timo Pärssinen HPK 2 min, Markus Kristoffersson Blues 2 min
37.08 Marko Palo HPK 2 min

3.erä
53.53 2-0 Niko Kapanen
57.32 Blues aikalisä
57.59 2-1 Dale McTavish Blues (Peter Ahola-Jiri Vykoukal) im.

jäähyt
54.37 Jyrki Louhi HPK 2+10 min

Torjunnat
Kimmo Kapanen HPK 6 +  6 + 15 = 27
Mika Oksa Blues 11 + 12 +  9 = 32 (pois 57.32 - 57.59 & 59.10 - 60.00)
 
Rangaistukset yhteensä
HPK         8 x 2 min = 16 min + Jyrki Louhi 10 min
Blues       8 x 2 min = 16 min

Tuomarit
Pekka Haajanen - Kimmo Männistö (Tuomo Kärkkäinen - Petri Autio)

Yleisöä
4267


Niko Kapanen teki HPK:n
voittomaalin lauantaina