Make your own free website on Tripod.com
"Tupu-Hupu-Lupu -ketju" kuritti Tapparaa

5-1

Tiistain vaisu esitys Jokereita vastaan oli muisto vain, kun HPK rökitti liigakakkosen Tapparan torstai-iltana Rinkelinmäellä 5-1 (1-0, 2-0, 2-1). Tomas Vlasakin poissaollessa päävastuun pisteiden tekemisestä kantoi HPK:n "Tupu-Hupu-Lupu -ketju" Timo Pärssinen-Niko Kapanen-Jukka Hentunen, joka oli mukana kaikkiaan neljässä Kerhon maalissa.

Peli täysin HPK:n hallussa
HPK:lla ei ollut missään vaiheessa ottelua minkäänlaista hätää. Jopa alivoimallakin Kerho hyökkäsi: Sebastian Sulun tekemä 1-0 -johtomaali syntyi ensimmäisessä erässä HPK:n pelatessa yhden miehen vajaalla.
Lopullisesti Tapparan kohtalo sinetöitiin toisessa erässä jossa HPK:n "Tupu-Hupu-Lupu -ketju" teki kaksi komeaa maalia: ensin Niko Kapanen laukoi komean lämärin B-pisteeltä Jason Muzzattin selän taakse ja erän lopussa Jukka Hentunen hassutti läpiajonsa päätteeksi koville joutuneen Tappara-vahdin ja pisti kiekon verkkoon. 

"Omat koirat" purivat
Kolmatta erää ehdittiin pelata viitisen minuuttia, kun Tappara murskasi hienon ottelun pelanneen Kimmo Kapasen toiveet nollapelistä. Tilanteessa voitiin sanoa "omien koirien" pureneen, sillä maalin viimeisteli viime kaudella HPK:n paidassa pelannut Ari Vallin. Syöttöpisteen sai kaudella 1996-97 Kerhon pistepörssin voittanut Jani Hassinen.
HPK toipui takaiskusta kuitenkin varsin pian ja erän puolenvälin jälkeen Tapparan verkko heilui vielä kaksi kertaa. Ensin Mikko Peltola tuikkasi Kerhon neljännen maalin ja loppunumerot 5-1:een sinetöi maajoukkuelaituri Timo Pärssinen.

Yleisöä lähes täysi tupa
SM-liigan kärkipään ottelu veti Rinkelinmäelle varsin mukavasti yleisöä, sillä ottelua seurasi lähes neljä ja puoli tuhatta katsojaa. Vaikuttaa siltä, että hämeenlinnalaisyleisö alkaa kevään ratkaisupelien lähestyessä jälleen herätä ja vierasjoukkueilla alkaa olla Rinkelinmäellä jälleen todella tukalat oltavat.
HPK esiintyi torstaina todella mainiosti ja ilta tarjosi monia hienoja yksilösuorituksia. "Tupu-Hupu-Lupu -ketju" eli Pärssinen (1+0)-Kapanen (1+1)-Hentunen (1+1) oli Tapparaa vastaan pääosassa. Tommi Santala (0+2) jatkoi hyviä otteitaan ja puolustaja Rodrigo Lavins (0+2) esitti ensi kertaa hyvän vahvistuksen merkkejä myös tehojen muodossa. Maalivahti Kimmo Kapanen nousi jälleen omalle tasolleen ja esitti tukun paraatipelastuksia. Nollapelikään ei jäänyt kovin kauaksi.

Vlasakilla käsivamma
HPK:n riveistä puuttui Tapparaa vastaan tshekkitaituri Tomas Vlasak, joka loukkasi kätensä tiistaina Jokereita vastaan. Vammojen vuoksi Kerho sai torstain otteluun kokoon vain kolme täyttä kentällistä.
Vlasakia tarvittaisiin kentällä jo lauantaina, kun HPK matkustaa Turkuun sarjajohtaja TPS:n vieraaksi. Eri asia on, pystyykö Kerhon kultakypärä tekemään paluun jo silloin. Vamma kannattaa hoitaa kerralla kunnolla kuntoon, että kevään ratkaisupeleissä se on parhaassa iskussa.  

HPK - Tappara 5-1 (1-0, 2-0, 2-1)
1.erä
16.59 1-0 Sebastian Sulku (Niko Kapanen-Jukka Hentunen) av.

2.erä
20.31 2-0 Niko Kapanen HPK (Rodrigo Lavins) yv.
34.47 3-0 Jukka Hentunen HPK (Rodrigo Lavins)

3.erä
44.45 3-1 Ari Vallin Tappara (Jani Hassinen)
51.52 4-1 Mikko Peltola HPK (Tommi Santala)
56.58 5-1 Timo Pärssinen HPK (Tommi Santala) tv. sr.

Torjunnat
Kimmo Kapanen HPK       9 + 5 + 14  = 28
Jason Muzzatti Tappara  11 + 8 +  9  = 28
 
Jäähyt
HPK         10 x 2 min = 20 min
Tappara   10 x 2 min = 20 min + Josef Boumedienne 5+20 min

Tuomarit
Markku Kruus - Kimmo Hokkanen (Tommi Lehtinen - Tuomo Kärkkäinen)

Yleisöä
4224
 

Rodrigo Lavins on
osoittautunut pelimieheksi