Make your own free website on Tripod.com
HPK palasi voittojen tielle

3-2 

HPK-junan suunta kääntyi neljän tappion jälkeen parhaalla mahdollisella hetkellä; kotiyleisön edessä sarjajohtaja TPS:ää vastaan. Kerho on ollut tälläkin kaudella hankala vastustaja Tepsille. Torstaina HPK:n voittoluvut olivat 3-2 (0-0, 2-0, 1-2).

HPK hallitsi, Norrena torjui
Avauserä oli HPK:n hallussa, kuten lähes aina Rinkelinmäellä. Kerho ei kuitenkaan saanut hyvistäkään paikoista kiekkoa maaliin, vaan edessä oli jatkuvasti TPS:n maalivahti Fredrik Norrena. Kun HPK:n maalivahti Kimmo Kapanenkin torjui TPS:n erän ainoan "varman" paikan, tauolle lähdettiin pyöreissä tasalukemissa 0-0.
Toisen erän alussa aukenivat myös maalihanat. HPK:n nelosketjun nuori laituri Antti Miettinen tarjosi paikan sentterille Riku Hahlille, joka laukoi Kerhon johtoon.

Palon tykillä 2-0 -johtoon
HPK:n 2-0 -maali oli varsin erikoinen. Mikko Peltola hutaisi kiekon puolihuolimattomasti laidan kautta TPS:n siniviivalle. Marko "Kyy" Palo otti kiekon haltuunsa, luisteli pari luistimenpotkua ja laukoi sydämensä kyllyydestä verkot tötterölle.
Kerholla oli toisessa erässä mahdollisuus mennä jo kolmen maalin johtoonkin rangaistuslaukauksella, mutta Tomas Vlasak ei onnistunut saamaan rankkaria TPS:n maaliin.
Kolmannen erän alussa HPK:n "pyörremyrskyketju" iski. Jukka Hentunen syötti Niko Kapasen maalintekoon ja ottelun luultiin lopullisesti ratkeavan.

TPS tuli maalin päähän
Tepsi ei kuitenkaan luovuttanut. Ville Vahalahden ja Kimmo Rintasen maalit toivat turkulaiset jo maalin päähän, kun ottelua oli jäljellä neljä ja puoli minuuttia. Lopun hurjasta painostuksesta huolimatta TPS ei saanut enää maaleja aikaan, vaan HPK otti tuikitärkeän voiton ja kaksi sarjapistettä.
Voitolla Kerho otti myös sarjakakkosta Tapparaa pisteellä kiinni. Nyt joukkueilla on eroa kolme pistettä, kun jäljellä on runkosarjasta vielä kuusi ottelua.

Hahl ja Palo pirteimmät
HPK:n parhaimmistoa torstain ottelussa olivat kaksi ensimmäistä maalia laukoneet Riku Hahl ja Marko Palo. Myös Hahlin laiturit Antti Miettinen ja Jyrki Louhi esiintyivät edukseen. Kimmo Kapanen esitti maalissa tukun hyviä torjuntoja.
Kerho pääsi pitkästä aikaa pelaamaan neljällä täydellä ketjulla Roman Simicekin palattua sairastuvalta takaisin kehiin. Simicek väläyttelikin jo torstaina pari kertaa yhdessä tutkaparinsa Tomas Vlasakin kanssa, mutta ilman tulosta. Mitähän tshekkikaksikko tekee lauantaina HIFK:ta vastaan Rinkelinmäellä?

HPK - TPS 3-2 (0-0, 2-0, 1-2)
1. erä
Maaliton

2. erä
22.59 Riku Hahl (Antti Miettinen) 1-0
28.41 Marko Palo (Mikko Peltola-Kimmo Peltonen) 2-0
31.28 Tomas Vlasak HPK, epäonnistunut rangaistuslaukaus

3. erä
52.25 Niko Kapanen (Jukka Hentunen) 3-0 tv.
53.29 Ville Vahalahti (Kai Nurminen) 3-1
55.37 Kimmo Rintanen (Nurminen 3-2
59.11 TPS aikalisä

Jäähyt yhteensä
HPK 5x2 min
TPS 5x2 min

Torjunnat
Kimmo Kapanen HPK   6+8+ 6=20
Fredrik Norrena   TPS 12+4+11=27

Tuomarit
Marko Lepaus-Kimmo Männistö

Yleisöä
4 034


Ikiraataja Marko Palo pelasi
hyvin sarjakärkeä vastaan